sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tonttujen asialla - miehille

Lapsille on helppo keksiä joululahjoja, kuten myös naisille. Nuorisokin vielä menee, mutta aikuiset miehet, voihan kääk. Kun niillä on jo kaikkea. Ja mun lähipiirin miehet ei kalasta, ei lue, ei kokkaa, ei oikein harrasta mitään välineasiaa, ainakaan sellaista mihin liittyvää voisi onnistuneesti lahjaksi antaa.

Mutta siis, kun tavoite on ommella joululahjat itse, niin miehille siis kanssa. Kääk.

Ensimmäinen ompelus pikkuveljelle, tosin hän ei ole kovin "pikkuinen", hipoo kahta metriä. Huppari Pehemiän raitajoustofroteesta. Kokopolitiikkahan on hiukan arpomista lahjaksi tehdessä, mutta ainakin tämä on omalle M-kokoiselle miehelle iso, joten toivotaan että olisi sopiva lahjan saajalle.


Lähes jokaisessa ompelemassani hupparissa on ollut tämä samainen ongelma - vetoketju jää liian alas, siis on liian lyhyt. Vaikka tämäkin on ohjeessa neuvotun mittainen ja ihan kaavan mukaan leikattu. Mutta harvemmin kai huppu päässä kuljetaan, ja huppu alhaalla (hartioilla) vetoketjuosastokin näyttää ihan fiksulta.


Kaava : Suuri käsityö-lehti /2008


Iskälle sitten yöpaidaksi perustrikoopaita. Hän käyttää yöpaitana pitkähihaista paitaa joten sellainen sitten syntyi. Tontut kertoivat että tarpeeseen tulee. Toivottavasti koko on sopiva.



Kaava Suuri käsityö-lehdestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti