keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Viimeiset jouluompelukset

Onnistuin kuin onnistuinkin tavoitteessani ommella kaikki joululahjat. Tai no, kaikille lahjansaajille ompelin, mutta muutamille käärittiin pakettiin muutakin. Ehkä ensi vuonnakin, mutta ajoissa pitää aloittaa suunnittelu ja ompelukin. Seuraavaksi voisi syntyä jotakin itselle. Kankaita olisi kaapillinen, joten olisi ehkä syytäkin ommella. :)

Äiti on syksyn mittaa ihastellut Onion2035-kaavalla ompelemiani tunikoita/mekkoja, ja kun suunnilleen samaa kokoa ollaan, syntyi äitille onion-mekko. Kangas on Nanson (?) viskoositrikoota tms. Ohutta, joustavaa, lasketuvaa. 


Parhaalle ystävälle halusin myös ommella, että äitikin saa jotakin eikä aina vaan pikkupojat. Ystävät on tärkeitä! Hieman ehkä kesäinen kangas, mutta kesähän tulee! Tulee! Ja jospa kirkkaat värit himpun verran piristäisivät tässä pimeydessä. Kaavana Ottobren Bohemian, pienin muutoksin. Toivottavasti on sopiva. 


Vanhimmalle kummipojalle syntyi autohuppari. Pienemmät kummipojat saivat omansa jo syksyllä synttärilahjoiksi, ja nyt on isoimman vuoro. Vähän piti soveltaa ja säätää, että sai autovelourin ja ruskean velourin lopun riittämään. Ja riittihän ne, lopputulos on mielestäni varsin mainio. Kokoa tällä hupparilla on jo 140cm, kasvunvaraakin pitäisi olla, mutta hihoja kääntämällä voi käyttää jo nyt. 



Tonttujen asialla taas

Joululahjaesittelyt jatkuvat...

Kesällä tilatusta Ikasyrin salaisesta paketista ilmestyi tämä keltainen leijona-jersey. Ja heti tiesin, että tästä tulee jotakin keskimmäiselle kummipojalle. Keltainen sopii hänelle erityisen hyvin ja leijonat myös. Kaikenlaisten kahjojen leikkelyiden tuloksena kankaasta ei saanutkaan koko paitaa, mutta oranssi joustofrotee tasapainottaaa takakappaleena kivasti. Siis peruspaita, jo kokoa 110 cm (kaava Ottobren 6/2013 peruspaitakaava)



Samaiselle kummipojalle pandapipo, tää oli vaan pakko ommella.


Kummipojan vauvaveljelle vaatetta myös, pilviä ja pöksyt. Kokoa 80 cm, mutta näyttävät jättimäisiltä. No, vauvat toki kasvavat, joten eivät hukkaan mene. Kirkkaita värejä pienille pojille talven pimeisiin päiviin. :)


Ja pienin kummipoika saa myös leijonapaidan koko 92, mutta kuvat paidasta olivat ihan tärähtäneitä (kuten kuvaajakin...) Joten ei kuvaa siitä.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tonttujen tumppuasialla...

Joululahjaompelukset jatkuu, osa X. 
Jo syksyllä ompelin itselleni lapaset MadeByPitsin ohjeella ja innoistuinkin ompelemaan lapasia enemmänkin, joululahjoiksi. Näitä käärin pakettiin aika monet. Miehen kättä apuna käyttäen suurensin kaavaa ja ompelin myös muutamat miesten kokoa, tosin vähän liian isoja taitavat olla. Mainio lahjaompelus, varsin nopea tehdä ja saa pieniä kankaanpaloja tuhottua. 

Osa on ommeltu MadeByPitsin "vanhalla" ohjeella ja osa vanhaa kaavaa käyttäen, mutta uudella ohjeella, niin että kääntöaukko jätetään resoriin. On muuten paljon helpompi niin ommella. Kiitos siis ohjeesta kovasti!

Oikean yläkulman lapaset miesten kokoa ja alakulman raidalliset myös miehelle, loput naisille.


Tonttujen asialla - miehille

Lapsille on helppo keksiä joululahjoja, kuten myös naisille. Nuorisokin vielä menee, mutta aikuiset miehet, voihan kääk. Kun niillä on jo kaikkea. Ja mun lähipiirin miehet ei kalasta, ei lue, ei kokkaa, ei oikein harrasta mitään välineasiaa, ainakaan sellaista mihin liittyvää voisi onnistuneesti lahjaksi antaa.

Mutta siis, kun tavoite on ommella joululahjat itse, niin miehille siis kanssa. Kääk.

Ensimmäinen ompelus pikkuveljelle, tosin hän ei ole kovin "pikkuinen", hipoo kahta metriä. Huppari Pehemiän raitajoustofroteesta. Kokopolitiikkahan on hiukan arpomista lahjaksi tehdessä, mutta ainakin tämä on omalle M-kokoiselle miehelle iso, joten toivotaan että olisi sopiva lahjan saajalle.


Lähes jokaisessa ompelemassani hupparissa on ollut tämä samainen ongelma - vetoketju jää liian alas, siis on liian lyhyt. Vaikka tämäkin on ohjeessa neuvotun mittainen ja ihan kaavan mukaan leikattu. Mutta harvemmin kai huppu päässä kuljetaan, ja huppu alhaalla (hartioilla) vetoketjuosastokin näyttää ihan fiksulta.


Kaava : Suuri käsityö-lehti /2008


Iskälle sitten yöpaidaksi perustrikoopaita. Hän käyttää yöpaitana pitkähihaista paitaa joten sellainen sitten syntyi. Tontut kertoivat että tarpeeseen tulee. Toivottavasti koko on sopiva.



Kaava Suuri käsityö-lehdestä

maanantai 25. marraskuuta 2013

Suomen suurin joululahja

Jo muutama viikko sitten bongasin internetin ihmeellisestä maailmasta projektin nimeltään Suomen suurin joululahja. Projektin tavoitteena on kerätä itsetehtyjä pehmoleluja eri sairaaloiden lastenosastojen potilaille jaettavaksi. Tähän halusin osallistua, ehdottomasti!



Nosh Organicsin tarjoamalla kaavalla syntyi isompi ja pienempi lintunen. Pehmeää velouria ja fleeceä. Isompi on aika tuimailmeinen, ehkä se on kaukaista sukua vihaisille linnuille? Pienempi sensijaan on söpö ja pehmoinen, kerrassaan herttainen tapaus. 

Tipuset lennähtävät siis Suomen suurin joululahja-keräykseen ja kenties joukkoon liittyy vielä muitakin otuksia. Mukavaa ommella kun tietää että ompelukset menevät hyvään kotiin ja tilkkulaatikotkin vähän vajenevat samalla. 

Edit. 
Lintujen kaveriksi syntyivät myös dino ja käärme, joka tosin joutui solmuun kuvaa varten. :)


torstai 21. marraskuuta 2013

Pipovaihto

Osallistuin Nappinjan järjestämään pipovaihtoon. Idea on ihana ja kerrankin jotain mihin voi osallistua tämmöinen ei-facebooklainen vastarannankiiski. :)

Sain pariltani mustan trikoopipon, jota somistaa hieno jättinappi. Paketissa oli myös runsaat "lisukkeet"




Omalle parilleni lähetin kirahvipipon. Tai siis pipo on lapselle. Totisesti toivon, että pipo on sopiva ja mieleinen. Vaikka päänympärys oli tiedossa, on hankala arvioida parasta mahdollista kokoa pipolle.




Kirahvit Ikasyriltä, vuorina Eurokankaan ohutta fleeceä ja heijastinnauhat kulmissa. Niin ja kaava on Made by Ultsulta. :)

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

maatuskat

Nämä ihanat oranssit maatuskat odottelivat vuoroaan hetken verran kankaana, mutta nyt vihdoin pääsivät vaatteeksi asti. Kaavana jo monta kertaa ommeltu Bohemian-tunika. Uusiakin kaavoja olisi kokeiltavaksi, mutta näin ihanaa kangasta en arvaa kokeiluihin käyttää. Jos ei tulekaan kivaa vaattetta niin harmittaisi liikaa...


Siispä siis, perusvaate, niitä eniten tarvitaan. Ja ihan kaavan mukaan. Ihana!

Kaava: Ottobre Bohemian-tunika
Kangas: Maatuska-trikoo Pehemiältä / Majapuulta

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ruutukukkia

Tämä kangas pääsi vaatteeksi asti sangen nopeasti. Pehemiän uusimmat uutuudet kolahtivat ja ruutukukkaneulosta tilasin metrin verran. Kuvio on iso! Tosin taas kangasta leikatessani totesin, että pitäisi aina tietää mitä on tekemässä ja sitten vasta tilata kangasta. Aluksi sovittelin kankaalle hupparin kaavoja, mutta kankaasta olisi jäänyt hassu suikale käyttämättä niin päädyin kuitenkin tunikaan (vai liekö jo mekkomittainen) 

Siispä siis, tunika Onion 2035 -kaavalla. Hihat tein suosiolla joustofroteesta ja yksiväriset hihat kyllä mukavasti rauhoittavat vaatetta. Leikkasin helmakappaleisiin taitteelta hiukan leveyttä lisää, ajatuksena rypyttää eteen ja taakse hiukan väljyyttä. Ja näin teinkin, tosin neuloskangas kun venyy itsekin niin nähtäväksi jää miten rypytys toimii käytännössä - venähtääkö vaate niitä kohdin ikävästi? 





Kaava: Onion 2035
Kankaat: Ruutukukka-neulos Pehemiä
Musta joustofrotee Kangastukku

lauantai 19. lokakuuta 2013

tonttujen asialla

Kunnianhimoinen (?) ajatukseni oli (ja on) ommella kaikki joululahjat itse. Tai jos ei ommella niin muuten tehdä itse. Suunnitelmia laadin jo kesällä. Omituista. Huolestuttavaa? Heinäkuussa tilasin Ikasyrin salaisen paketin, ja se osoittaitui painonsa arvoiseksi joululahjoja. Tai siis kankaita. Hyvänmittaiset pätkät juuri sopivia joululahjakankaita.

Kruunuvelourista tiesin jo heti paketin avattuani, että siitä tulee jotakin pikkusiskolle. Viime vuonna hän sai kruunupipon ja oli "prinsessapipostaan" sangen iloinen. Prinsessateema jatkukoon. Toiselle ompeleminen ilman mittoja on toki hiukan arpapeliä, mutta toivottavasti osuu koko oikeaan ja jos ei niin pienennetään sitten. Ja siis, kyseessä on Bohemian-tunika, helmaa pidensin 5 cm joten taitaa olla ennemminkin mekko. Mutta siis, jotain pehmeää ja lämmintä maailman ja siskoseni väliin.





Kaava: Ottobre Bohemian-tunika
Kankaat: Kruunuvelour Ikasyr
Musta velour Eurokangas


Lapaset, tumput, vanttuut?

Vai mikä lieneekään oikea nimitys kankaasta ommelluille lapasille? Ohjeen näihin löysin MadeByPitsin blogista. Kiitos siis ohjeesta ja kaavasta 

Ompelin nämä Majapuun palloneuloksesta ja vuoritin puuvillatrikoolla. Vielä on kokeilematta kuinka lämpimät ovat, mutta pääsevät kyllä kokeiluun lähipäivinä. Mahdollisiin seuraaviin versioihin voisin hiukan kaventaa peukaloa ja pidentään kämmenosaa. 


Kivan näköiset ainakin ovat ja mukavan erilaiset kuin mitkään muut hanskat. Ja mitä mainioin ompelus pikkutilkkujen tuhoamiseen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Autohousut

Velourhousut kokoa 104cm kummipojan housupulaan. Yhdistelty vihreää ja autovelouria kun yksinään ei olis kummastakaan tullut housuja. Resoreja on kuvan ottamisen jälkeen kavennettu, kun näyttivät niiiiiin kovin leveiltä. Kaavana Ottobren Saimi-housut (numerosta 1/2009).


lauantai 5. lokakuuta 2013

Lisää sydänautoja

Keskimmäiselle kummipojalle syntyi Ikasyrin ihanasta sydänautosta samanhenkinen setti kuin pienimmällekin kummipojalle. Näidenkään ompeleminen ei ollut ihan mutkatonta. Pari huomiota: a) mieti ensin, ompele sitten b) mieti vielä c) toivo että koneet on yhteistyökykyisiä d) vetoketjun  alavarat on syvältä.

Mutta mutta, tuli niistä sitten kuitenkin ihan kelpo vaatteet kaiken sen purkamisen jälkeen. Tosin, kun se miettiminen jäi, niin hupparissa on "tavalliset" taskut ja housuissa kaaritaskut - yhteinäisyys missä? Mutta joo, uskon ja toivon että pieni mies näistä tykkää. Ja synttäripakettiin nämä käärittiin.

Vielä olisi sydänautoja jäljellä, saas nähdä mitä siitä tulee ja koska.



Kaavat: Huppari Ottobre 104 cm
Housut oma muokkaus jostakin 98 cm kaavasta, tavoitteena koko 104 cm
Kuvat näköjään ihan eri värisiä, plaah.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Fall in love

Jos (ja kun) nähdessään kuvan kankaasta, huokaa ihastuksesta ääneen, on kangasta saatava.

Mutta, nuukuuden ja ajattelemattomuuden takia, tilasin kangasta karvan verran liian vähän alkuperäisiin ajatuksiini nähden. Ehdin jo tämän etu- ja takakappaleet leikkaamaan ja sitten tajusin ettei kangas riitä hihoihin. Tilatako lisää vai tehdäkö hihat yksivärisestä, sävyltään erilaisesta trikoosta? Vai mitäh? No, parin päivän päästä lamppu syttyi, suurinta jämäpalaa tilkuilla suurentamalla sai kankaan riittämään hihoihin, tosin siis molemmissa hihoissa on nyt ylimääräiset saumat. Mutta onneksi se ei tuosta rypytetystä hihasta kovin paljon näy.



Kaavana Ottobren Bohemian-tunika, lyhennettynä ja vähän kavennettuja ja ilman taskuja. Kuvasta ei oikein vaatteen malli näy, mutta siis t-paita rypytetyillä hihoilla ja pääntiellä.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pipoja pojille

Kummipojille hurautin syksyksi pipot päitä lämmittämään. Eskarilaiselle liikennemerkkejä ja yksveelle pilviä. Pilvipipo todettiin sovituksessa vähän isoksi, mutta onneks pää kasvaa ja syksymmällä tarvitaan kypärämyssyäkin alle. Liikennemerkkipipo oli eskarilaisen päähän oikein sopiva ja mieleinen. Pieniä ihmisiä on kiva ilahduttaa. :)




maanantai 9. syyskuuta 2013

Kaakeli-tunika

Suosikiksi päässyt Onion 2035 -kaava muotoutui tunikaksi, tälläkertaa kaakeli-trikoosta. Kangas on ostettu jo keväällä ja aikansa kaapissa pyörittyään pääsi vaatteeksi asti. Kuosi on kiva, selkeä ja ihan aikuismainen. Ihan joka paikkaan kun ei pilvipaidassa tai heppahupparissa oikein voi mennä, vaikka töissä nekin menee oivallisesti. Helmaa lyhensin, ehkä 15 cm ja hihoja jatkoin puuvillatrikoolla, kun kangasta ei ollut enempää. Näin on kyllä kiva, oranssit tehosteet tekevät vaatteesta jotenkin selkeämmän. Metrin pätkästä tämä siis syntyi, plus pikku pala oranssia.


Kuvasta tuli luokattoman kamala, mut olkoon. :)

Kaava Onion 2035 lyhennettynä
Kangas: Käpynen

lauantai 31. elokuuta 2013

Dinoja!

Pätkä dinotrikoota muotoutui saharaidan avustuksella peruspaidaksi eskarilaiselle. Eipä puoli metriä riitä tuon koon paitaan, joten piti vähän jatkaa toisella kankaalla. Ennen leikkaamista kangasyhdistelmä näytti hyvältä, vihreätkin on aikalailla samaa sävyä. Mutta, valmiina paita näytti aika paljon yöpaidalta. Noo, niitäkin tarvitaan ja ehkä se yöpaitamaisuus vähenee kun paita on lapsen päällä. Saas nähdä. Mieleinen kuitenkin tuntui olevan. 



Dinotrikoo: Pompula
Saharaita: Käpynen
Kaava Ottobre, 134 cm

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Olkalaukku Hipun ohjeilla

Keväällä kun löysin Handmadehippu-blogista vetoketjullisen laukun kaavat ja ohjeet, tiesin heti että tätä pitää kokeilla. Perinteisesti olen joka kesä ommellut kesäkassin itselleni, mutta tästä taitaa tulla ympärivuoden-laukku. :)

Eka laukkuversio onnistui sekin, mutta ohuesta tukikankaasta johtuen jäi vähän löperöksi. Uusi yritys paksummalla tukikankaalla ja, laukusta tuli huomattavan tukeva. Jopa liiankin. Hihna esimerkiksi piti tehdä uudelleen ohuemmalla tukikankaalla, kun ei ompelukone pystynyt monikertaiseen superpaksuun ollenkaan. Jos näitä tekee lisää, niin paksu kovikekangas vain kassin etu- ja takapuoleen ja sivukappaleeseen, muihin riittänee ohuempi. Mutta siis, hyvä tuli! Kiitos Hipulle kaavoista ja ohjeista.




Kaavat: Handmadehippu
Kangas: Ikean puuvillaa

Kukkamekko talveksi

Metsolan kesäaletilaukseen lähti myös metrin pätkä tätä mainiota retrokukkaa. Ajatus oli jo tilatessa, että tästä tulee tunika tai mekko ja mekkohan siitä sitten tuli. Kaavana Onion 2035, etu- ja takakappaletta vähän pidentäen ja muita pieniä muokkauksia sen mukaan miten kangasta oli. Riemukseni sain hihatkin kukkakankaasta, ensin ajattelin jättää ne vajaamittaisiksi, mutta päätyin kuitenkin jatkamaan hihoja resoreilla. Poltettu oranssi tehostevärinä toimii mielestäni aikas hyvin.



Syksyllä ja talvella tämä lienee mainio töissä ja kotona sukkahousujen  tai legginsien kanssa. Vähän vielä pohdin, että kaipaisiko vielä taskua, mutta ehkä se selviää käytössä. Ja mekon kaveriksi hurautin mustat legginsit Shelbyn kalsarikaavalla. Ilmaiskaavaksi hyvä, toisista voisi tulla jo erinomaiset. Kuvaa ei niistä ole mutta kuvitelkoon jokainen mustat trikooleggisit mielessään. :)

lauantai 24. elokuuta 2013

Sydänautoja

Keväällä tilasin Ikasyrin tarjouksesta tätä sydänautoa mielessäni jo silloin kummipoikien synttärilahjat. Nämä vaatteet eivät syntyneet helpolla ollenkaan, vetoketju on ratkottu moneen kertaan, kaulus purettu ja leikattu uusi korkeampi ja housujen leikkaaminen meni metsään, niin että nyt on yhdet housut ja 2 oikean jalan lahjetta ufo-laatikkoon laitettavaksi.

Mutta siis, verta, hikeä ja melkein kyyneleitäkin. Huh. Mutta tuli niistä kivat ja kelpaa (mielestäni) laittaa pakettiin 1-vuotiaalle.




Koko: 86 cm
Kaavat Ottobren lehdistä (ei muista numeroita, ei)

Sydänautovelour: Ikasyr
Ruskea velour: Pompula
Resosit: Majapuu

Ja tulossa on isommalle kummipojalle samantyylinen setti, omine ongelmineen sekin.

lauantai 17. elokuuta 2013

Miina ja manu, kaksi kissaa ihanaa...

Kummipojalle Metsolan Miinasta ja Manusta peruspaita. Kummipoika oli huokaillen ihaillut pikkuveljensä saamaa Miina ja Manu-bodya, joten tämä kummitäti päätti ilahduttaa poitsua ja surautti paidan. Noo, saattoi siihen tilaukseen livahtaa vähän jotain tälle tädillekin... Mutta se on toinen tarina se. :)

Kaava on Ottobren Little Lamb 104 cm, hihat kokonaan kuosikankaasta, siis ilman kaavaan kuuluvia resoreita ja himpun pidentäen samoin helma pari senttiä pidempi. Nuukana käytin koko kankaan korkeuden mahdollisimman tarkkaan.


Edit. Paitaressu pääsi uuteen käsittelyyn, pääntie oli turhan ahdas ja sitä suurentaessani huomasin myös (onneksi huomasin) että paidan saumoissa oli pienenpieniä reikiä, ei (vielä) kovin montaa mutta kuitenkin. Ilmeisesti saumurin neuloissa jotain vikaa. Neulat vaihtoon ja paita purkuun. Nyt on paita uudelleen ommeltu, toivottavasti nyt paremmalla onnella pääsisi käyttöön!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Heppatakki eli Majapuun ihania kamomillaheppoja

Keväällä ihastuin Majapuun kamomillaheppa-neulokseen ja pitkän harkinnan jälkeen niitä ja palloja lähti tilaukseen. Visio oli heti selvä, huppari näistä tulee! Kaavat Ottobresta ja esipesun jälkeen leikkaamaan. Ja siihen leikkaamiseenkin meni muuten aikaa, kun joka kohdasssa mietti ja varmisti, ettei vaan saksi väärin ja pilaa ihanaa kangasta.

Yksi iltapävä ja ilta siinä meni, ja onhan se ihana. :) Muutamissa kohdissa on parantamisen varaa, mutta ihan itse tehty ja käyttökelpoinen se on. Paljon käytetty myös. Se näissä itse ommelluissa aina yllättää, että hei mähän onnistuin, tein itse jotain mieleistä, sopivaa ja kaunista vaatetta! On hienoa kun onnistuu!

Sovituskuvaa ei nyt valitettavasti ole ja muutenkin kuvan laatu on jotain sinnepäin. Mut hepat on ihanat!


lauantai 10. elokuuta 2013

Ompeluhistoriaa

Suunnilleen aina sitä on jotain ommellut, koulun käsitöiden lisäksikin. Kotona tuli väsättyä jos jonkinlaista pussia, kassia ja barbinvaatetta äitin tilkuista. Sai tehdä ja kokeilla ja ompelukoneenkin äiti osti mun ja siskon ompeluksia varten. Sitten olikin vuosikausia hiljaisempaa, lähinnä verhojen ja housujen lyhentämistä. Välillä tyynynpäällisiä ja jokunen kesäkassi.

Sitten.

Syksyllä 2012 iski tarve piposta. Ja trikoopipot kaupoissa olivat ihan liian kalliita. Noo, pätkä kärpässienitrikoota Eurokankaasta ja ompelukone esiin. Vanhasta piposta kaava ja.... siitä se sitten lähti. :) Tuli toisia pipoja, kaavalehtiä kirjastosta, päätöntä surffausta ompelublogeissa, pipoja kummipojille, kangastilaus nettikaupasta. Muutama vaate itsellekin lainasaumurilla. Olin mennyttä. Kevättalvella sitten iski saumurikuume ja aika pian sellainenkin ompelupöydälle ilmestyi. Koneet kunnossa ja kaikenlaista syntyykin.

Se ensimmäinen pipontekele, tosin ihan rypyssä:
 Ja oikein pipojoukko:
Kruunupipon ohje ja idea:
Ja harmaan fleecepipon rusetin idea ja ohje



bloggausta opettelemassa

Aikansa kun pohtii blogin pitämistä niin saihan sitä kuitenkin blogin luoduksi näin sadepäivän kunniaksi. tulevaisuus näyttää mitä tästä seuraa vai seuraako mitään. Käsitöitä jos jonkinlaisia olen aina tykännyt tehdä ja tällä hetkellä ompelu on ykkösjuttu!